Naisvuori on tunnetuimpia Mikkelin maamerkkejä.

Tarinan mukaan Naisvuori ja sen pohjoispuolella oleva Akkavuori ovat saaneet nimensä naisista, jotka seurasivat Porrassalmen taistelun kulkua vuonna 1789. Vanhimmat naiset kiipesivät Akkavuorelle ja nuoremmat Naisvuorelle seuratakseen kuuden kilometrin päässä käytävää taistelua. Kuitenkin Naisvuori-nimi esiintyy jo vuonna 1775 piirretyssä kartassa. Toisen tarinan mukaan naiset seurasivat 1597 Nuijasodan loppuvaiheen  joukkosurmaa Suur-Savon Kenkäveron pappilan pihalla. 1800-luvun lopulla rakennettiin puisto ravintoloineen ja huvimajoineen. Vuosina 1911–1912 paviljongin paikalle rakennettiin Selim A. Lindqvistin suunnittelema vesitorni, joka on Suomen toiseksi vanhin varsinainen vesitorni ja vanhin säilynyt. Vesitorni on ollut pelkästään näkötornina vuodesta 1953 lähtien. Naisvuorelta löytää kesäteatteri- ja kahvilatoimintaa.

Osoite:

Naisvuori

Mikkeli

Linkit: