Armas Hutri tunnetaan erityisesti eläinveistoksistaan, joita hän on tehnyt varhaiskaudesta lähtien aina nykypäiviin asti. Kirkkopuistoon sijoitettu Nelisiipi edustaa vielä melko koristeellista tyyliä, sittemmin Hutri on siirtynyt pelkistetympään ilmaisuun ja tehnyt abstrakteja tai puoliabstrakteja veistoksia.

Nelisiipi -veistos pystytettiin vuosina 1959-60 Kirkkopuistoon. Kun veistos paljastettiin, julistettiin samalla nimikilpailu, jonka voitti koululainen Eeva Pasanen ehdotuksellaan ”Nelisiipi”. Siihen saakka sitä oli kutsuttu lintupatsaaksi.

Kirkkopuiston keskiosaan oli rakennettu suihkukaivo jo vuosina 1912-13. Insinööri L. v. Fieandt oli suositellut sitä käytännöllisistä syistä: tällä tavalla juuri valmistunut vesijohtolaitos sai vähän runsaamman vedenkulutuksen. 1950-luvun lopulla kaupunki alkoi yhä enemmän kiinnittää huomiotaan puistoihinsa. Keskellä suihkulähdettä sijaitsevalla Nelisiipi -veistoksella, ja nykyisellä suihkulähteellä on alusta asti ollutkin vain esteettinen merkitys.

Osoite:

Kirkkopuisto

Mikkeli

Tiedot:

TEKIJÄ: Armas Hutri
TEOS: Nelisiipi 1959-60
MATERIAALI: pronssi